Fennoa-yhteisö teki tänä jouluna hyvää
Kirjoittanut Fennoa 22.12.2025 12:44

Näin joulun alla halusimme tänä vuonna tehdä asiat toisin. Olemme perinteisesti muistaneet asiakkaita joululahjalla. Lahjoihin varattu summa on sen verran merkittävä, että koimme sen voivan tehdä paljon hyvää muualla. Siksi ohjasimme sen tänä vuonna hyväntekeväisyyteen.
Sen sijaan, että olisimme päättäneet yksimielisesti kohteen, halusimme osallistaa asiakkaamme ja annoimme mahdollisuuden äänestää potin jakamisesta. Joulutervehdykseen varattu potti oli 20 000 euroa ja lahjoitus jakautui kolmeen tärkeään kohteeseen näin:
💚 MIELI ry 9 422 €
💛 Syöpäsäätiö 8 267 €
💙 John Nurmisen Säätiö 2 311 €
Kiitos kaikille äänestäneille – teitte tästä aidosti yhteisen teon.
Äänestyksen yhteydessä halusimme muistaa asiakkaitamme myös pienellä, konkreettisella joulutervehdyksellä. Äänestyslipukkeen mukana kulki Fennoan makuinen Pääris-karamelli, jonka tarjosi yhteistyökumppanimme Kouvolan Herkku – joka on myös Fennoan käyttäjä.
Lämmin kiitos Kouvolan Herkulle tästä eleestä. On hienoa tehdä yhteistyötä kumppaneiden kanssa, jotka ovat mukana rakentamassa Fennoa-yhteisöä ja jakamassa joulun iloa.
Lämmin kiitos myös kuluneesta vuodesta ja luottamuksesta.
Tehdään yhdessä hyvää, nyt ja tulevaisuudessa!