Monia taloushallinto-ohjelmistoja saa hankittua suoraan ohjelmistoa kehittävältä yritykseltä. Me Fennoalla päädyimme aikanaan toisenlaiseen malliin ja päätimme avata syitä sille miksi Fennoan saa vain tilitoimistoilta.
1. Taloushallinnon osaamisen ulkoistus tilitoimistoille järkevää
Taloushallinto ja siihen liittyvä osaaminen ei valitettavasti aina nauti sellaista arvostusta, mitä se ansaitsisi. Se on erittäin haastavaa työtä. Se vaatii syvällistä osaamista, jota ei jokaisella yrityksellä riittävässä määrin ole, eikä sen opiskelu usein kuuluu yritysten ensisijaisiin prioriteetteihin. Se vaatii myös kovan luokan tarkkuutta, mikä vie aikaa. Yrityksen kannattavuuden ja/tai kasvun turvaaminen pitää tiimin usein kiireisenä aivan muissa tehtävissä – ja niin kuuluukin olla.
Taloushallinto-ohjelma helpottaa elämää ja sen avulla yrityksen taloushallinto sujuvoituu merkittävästi, olettaen, että käytössä oleva ohjelmisto on aidosti helppokäyttöinen. Ohjelmisto on kuitenkin vain osa kokonaisuutta, eikä yksin ratkaise taloushallinto-osaamisen tarvetta. Tarvitaan myös tilitoimisto.
Työnjako onkin selkein, kun yritys keskittyy liiketoimintaan, tilitoimisto taloushallinnan kiemuroihin ja Fennoa huolehtii, että sovelluskehitys on viimeisen päälle jiirissä, ja ohjelmisto palvelee sekä kirjanpitäjän, että yrityksen tarpeita.
2. Taloushallinto-ohjelmistojen paletti tilitoimiston hallinnassa
Mikäli jokainen yritys hankkii itse taloushallinto-ohjelman, voi tilitoimistolle muodostua riskialtis ja työläs sekasotku. Useiden ohjelmien pyörittely ja hyvä hallinta on vaikeaa ja mutkistaa asioita tarpeettomasti. Siksi on parempi, että tilitoimisto valitsee ohjelmat, joihin he perehtyvät kunnolla ja mitä he sitten asiakasyrityksille tarjoavat.
3. Vältetään vääränlainen kilpailutilanne
Kilpailulle on oma paikkansa ja usein kilpailu kirittää asioita mukavasti eteenpäin. Tilitoimistot kuitenkin tarvitsevat taloushallinnon ohjelmistoja ja ohjelmistoa kehittävät talot tarvitsevat tilitoimistoja. Kumpikaan ei yksin riitä. Me haluamme tehdä aitoa yhteistyötä, joka on mahdollista vain, jos istutaan samalla puolella pöytää. Siksi emme kilpaile tilitoimistojen kanssa, vaan annamme heidän omistaa yritysasiakkuudet kokonaan. Sopimuksissa ja teknisissä ratkaisuissa olemme toki turvanneet yrittäjän mahdollisuuden vaihtaa tilitoimistoa tarvittaessa.
Yhdessä tilitoimistojen kanssa muodostetaan asiakasymmärrystä ja kehitetään ohjelmaa eteenpäin. Hyödyt satavat suoraan yritysten ja tilitoimistojen laariin parempana käytettävyytenä ja toimivina ominaisuuksina.
4. Muodostetaan yritystä parhaiten palveleva kokonaisuus
Ohjelmisto on vain osa kokonaispalvelua ja yhtälössä tilitoimistolla on merkittävä rooli. Koska yritysten tarpeet vaihtelevat, tilitoimistot osaavat katsoa mitä kaikkea ohjelmiston osia yrityksen kannattaa ottaa käyttöön ja missä vaiheessa – ja miten kokonaisuus palvelee juuri heidän liiketoimintansa tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.
5. Asiakaspalvelun vasteaika pysyy lyhyenä
Yksi tärkeimmistä syistä tarjota ohjelmisto vain tilitoimistojen kautta on halu pitää asiakaspalvelun vasteaika lyhyenä. Tämän vuoksi asiakaspalvelun rakennetta on pohdittu tarkasti. On päädytty siihen, että Fennoa tarjoaa tukea vain tilitoimistoille. Näin vasteaika saadaan pysymään lyhyenä.
Tilitoimistojen koulutetut pääkäyttäjät osaavat usein auttaa Fennoaa käyttävää yritystä heti itse, mutta mikäli näin ei käy, lyhyt vasteaika Fennoan asiakaspalvelun päässä takaa nopean avun yritykselle asti. Mikäli tukipalvelu olisi avoin myös yrityksille, viiveet olisivat merkittävästi pidemmät, eikä talousasioissa aina ole mahdollisuutta odottaa vastauksia viikkojen ajan.
Tämän lisäksi ohjelmistotalo ei voi ottaa kantaa kirjanpidollisiin asioihin, joita yritysten ongelmatilanteet usein sivuavat. Näin ollen on luonnollisinta, että yrityksellä on asiakassuhde – ja asiakastuen yhteys – nimenomaan tilitoimistoon, josta he saavat parhaiten tarvitsemaansa apua.
6. Hinnoittelu selkeämpää
Kun tilitoimisto tarjoaa taloushallinnon ohjelmiston osana palvelua, on hinnoittelu yrityksen kannalta yksinkertaisempaa. Mikäli sekä Fennoa, että tilitoimisto laskuttaisivat yritystä erikseen, olisi hankalampaa hahmottaa taloushallinnon kokonaiskustannuksia.
Etsi tilitoimistoja, joiden kautta saat Fennoan käyttöösi!
Mikäli siis haluat Fennoan käyttöösi, löydät listan sitä tarjoavista tilitoimistoista. Uskomme aidosti, että valitsemamme malli palvelee kaikkia tahoja parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä ei ole lyhytnäköinen sprintti vaan yritysten taloushallinnon sujuvoittamisen maraton. Siinä juoksemme joukkueena.