Fennoan taloushallinto-ohjelmisto on yrityksellemme äärettömän tärkeä. Se auttaa tilitoimistoja ja heidän asiakkaitaan hoitamaan taloushallinnon tehtävät oikeasti helpommin. Haluamme, että se tekee niin yhä paremmin – nyt ja tulevaisuudessa. Satsaammekin merkittävästi jatkuvaan tuotekehitykseen. Nyt riveihimme on asettunut kaksi uutta sovelluskehittäjää: Ulla Nuojua ja Joni Pääkkö.

Joni Pääkkö – jatkuvaa oppimista ja Fennoan taloushallinto-ohjelmiston kehitystä

Joni asuu perheensä kanssa Oulussa. Hänen harrastuksiin kuuluu potkunyrkkeily ja maastopyöräily jonka lisäksi vapaa-aikaan kuuluu myös videopelaaminen, autojen ja pienkoneiden huoltaminen sekä korjaus. Koulutukseltaan Joni on elektroniikka-asentaja ja IT-alan insinööri, tästä juontaa Jonin harrastuneisuus myös elektroniikkaan ja pieniin ohjelmointi projekteihin.

Joni Pääkkö on osa tiimiä, joka kehittää Fennoan taloushallinto-ohjelmistoa. 

Kokonaisvaltainen taloushallinto-ohjelmisto automatisoi monia manuaalisia työvaiheita ja sen kehittäminen on yritykselle äärettömän tärkeää.

Jonille on kertynyt jo monenlaista työkokemusta, niin keittiöasennusten, remontoinnin, kuin verkkosivujenkin parista: ”Monen vaiheen kautta päädyin digimarkkinointitoimistoon rakentamaan ja ylläpitämään verkkosivuja, ja vastaamaan tukitiketteihin. Pienistä markkinointitoimistoista aukesi tilaisuus isompaan yritykseen ja sen tarjoamiin projekteihin sekä projektien eri rooleihin, devaajasta tuotteen pääkehittäjäksi ja tiimin hallinnollisten asioiden hoitoon..”

Fennoasta Joni kiinnostui alan haastavuuden vuoksi ja etätyön mahdollisuus miellytti häntä: ”Tuntui, että Fennoa on haaste, johon on pakko tarttua. Lisäksi lähityöviikolla Italiassa tuli todettua, että tässä on myös todella hyvä työyhteisö takana.” Joni innostuu työssä vapaudesta tehdä sitä mikä itseä kiinnostaa, tietenkin niissä puitteissa, että se vie asiakkaiden asioita eteenpäin.

Joni tuo Fennoaan ja sitä kautta Fennoan asiakkaille tuoretta näkemystä taloushallintoalan ulkopuolelta. Hän kertoo haluavansa kehittyä jatkuvasti: ”Haluan parantaa osaamistani ja sitä kautta yrityksen tuotetta.”

Ulla Nuojua on kiinnostunut käyttöliittymän kehittämisestä

Ulla asustelee Oulussa miehensä ja 18-vuotiaan poikansa, sekä perheen koiran ja kissan kanssa. Hän pelaa aktiivisesti lentopalloa kolmessa porukassa ja lenkkeilee koiran kanssa, mikä on etätyöläiselle mukava henkireikä.

Ulla Nuojua tuli mukaan kehittämään Fennoan taloushallinto-ohjelmistoa. Ullaa kiinnostaa nimenomaan käyttöliittymät ja hän tuokin raikasta näkökulmaa Fennoan tiimiin.

Koulutukseltaan Ulla on insinööri – tuplasti. Ensimmäinen tutkinto on prosessitekniikan (kemianteollisuus) alalta vuonna 2000 ja toinen tietotekniikan alalta 2008. Kemianteollisuus ei tuntunut Ullasta kuitenkaan omalta alalta ja hän halusi keksiä jotain muuta. Niinpä hän kävi ensin ohjelmoinnin kurssin, innostui ja hakeutui koulutukseen.

Koulutuksen jälkeen Ulla on ehtinyt olemaan pari vuotta mukana startup-yrityksessä, mainostoimistolla koodaajana ja yli 8 vuotta ohjelmistoyrityksessä kehittäjänä isoissa ja pienissä projekteissa. Siellä hän käytti samaa frameworkia kuin nyt Fennoalla ja rakensi mm. kevytyrittäjän laskutusjärjestelmän.

”Mahdollisuus työskennellä yhden kehitettävän tuotteen parissa osana isompaa tiimiä tuntui houkuttelevammalta kuin pienemmät asiakasprojektit. Kun minulle sitten kerrottiin Fennoasta, halusin tarttua tilaisuuteen. Voin sanoa tällä kahden kuukauden kokemuksella, että olen tyytyväinen valintaani.”

Ulla kutsuu itseään sudokun ratkaisijaksi: Hän tykkää bugien etsimisestä ja niiden korjaamisesta. Ulla tuo Fennoan kehitystiimiin erilaista näkökulmaa. Hän tykkää viilata pikseleitä ja on kiinnostunut käyttöliittymän kehittämisestä. Tämä innostus valuu varmasti ajan kanssa myös tilitoimistojen ja heidän yritysasiakkaittensa hyödyksi.

Olemme tyytyväisiä, kun olemme saaneet Ullan ja Jonin mukaan. He ovat mukana huolehtimassa, että taloushallinto-ohjelmisto kehittyy.

Uusimmat blogiartikkelit