Fennoan sähköinen kokonaisratkaisu on ollut tilitoimisto Profitaksen käytössä vuodesta 2019 alkaen. Muutamassa vuodessa ohjelmisto on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi kaikenlaisille Profitaksen yritysasiakkaille. Helppokäyttöisyys ja ajan säästyminen ovat taattuja riippumatta siitä, millainen yrittäjän taloushallinnon tai tietotekniikan taitotaso on.

Mahdollisimman tehokasta ja tuottavaa taloushallintoa – sen tavoitteleminen on alusta asti ollut tilitoimisto Profitaksen toiminnan ytimessä.

Vuonna 2009 perustetun Profitaksen tehtävänä on ennen kaikkea varmistaa, että tilitoimistossa tehty työ palvelee yrittäjää eikä esimerkiksi vain verottajaa.

“Varsinkin raportoinnin ja yhteydenpidon helppouden varmistaminen ja siten yrityksen toiminnan mukana eläminen on meille tärkeää. Haluamme tavallaan olla aina osa yritystä”, kertoo KLT-kirjanpitäjä Eija Majuri, toinen Profitaksen perustajista.

Profitas otti Fennoan taloushallinnon ohjelmiston käyttöönsä ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Vaikka siirrettäviä asiakkuuksia edellisestä palvelusta oli paljon, vaihto Fennoaan sujui vaivattomasti.

“Saimme nopealla tahdilla siirrettyä koko asiakaskuntamme Fennoaan. Helppous tuli todettua viimeistään silloin, kun ostimme eläkkeelle jääneen kollegan toiminnan ja 70 uutta asiakasta piti siirtää vanhasta järjestelmästä uuteen. Se onnistui parissa kuukaudessa”, kertoo Mari Liikanen, KLT-kirjanpitäjä ja Profitaksen toinen perustaja.

Monipuoliset toiminnallisuudet erilaisiin tarpeisiin

Fennoan digitaalinen ja pitkälle automatisoitu taloushallinnon ohjelmisto on tehty varmistamaan, että taloushallinnon ammattilaiset voivat keskittyä juuri siihen, missä he ovat parhaita. Siten myös tilitoimistojen asiakkaat voivat tehdä samoin omilla aloillaan.

Se on tärkeää Profitakselle, jonka tavoitteena on palvella jokaista asiakasta henkilökohtaisten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Fennoa mahdollistaa monet erilaiset tavat hyödyntää taloushallinto-ohjelmiston toimintoja.

“Haluamme kohdella asiakkuuksia ja yrityksiä aina yksilöinä. Palvelemme yrityksiä niiden tavoitteiden sekä taloushallinnon osaamisen tason mukaan. Monet yritykset ovat hyvinkin tietoisia siitä, mitä kaikkea taloushallinnon avulla voi tehdä, ja toiset taas haluavat käytännössä vain seurata ALV:ia”, Majuri sanoo.

Vuodessa jopa 22 työpäivän verran enemmän aikaa omalle ammattitaidolle

Kun tilitoimistoon voi luottaa ja yhteistyö on vaivatonta, voi tilitoimiston ajatella olevan ennemmin kumppani kuin vain taloushallintoa hoitava ulkopuolinen tekijä.

“Haluamme olla yrityksille taloudellinen tukihenkilö, jonka kanssa voi keskustella kaikista yrityksen talousasioista. Meille on tärkeää, että asiakkaamme tietävät aina, mitä yrityksen taloudessa tapahtuu ja mikä taloushallinnon tilanne on”, Liikanen sanoo.

Fennoan ohjelmiston käyttöönotto on edistänyt Profitaksella erityisesti taloushallinnon ohjaamisen sujuvoittamista sekä yrityksien toiminnan reaaliaikaista seuraamista.

Sähköiset palvelut varmistavat, että papereita tai kuitteja ei pääse hukkumaan, ja ajantasaista tietoa on helppo seurata ilman ikäviä yllätyksiä. Se helpottaa paitsi Profitaksen, myös sen asiakasyritysten arkea.

“Fennoan ohjelmistossa sähköistä kirjanpitoa on oikeasti helppo käyttää, ja erilaiset toiminnot nopeuttavat monia arjen rutiineja. Pelkästään sähköisten maksatustoimenpiteiden paraneminen on säästänyt laskujeni mukaan itseltäni jopa 22 työpäivää vuodessa”, Majuri summaa.

Varaa esittely

Uusimmat blogiartikkelit